Työtön / kotona

Jos olet työttömänä/kotona, mielenterveyteesi ja päihteisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä vastaanoton tiimiin. Kannattaa katsoa myös tämän sivuston "Linkkejä" osiosta, millaisia palveluja erilaisilla järjestöillä on nuorille. Esimerkiksi Tukeva työvalmennussäätiö ja Vamos auttavat nuoria oman opiskelu- tai työuran selkiyttämisessä.

Vastaanoton tiimissä voi lääkärin tai hoitajan kanssa keskustella mielenterveyteen tai päihteisiin liittyvistä asioista ja saada apua. Vastaanoton lääkäri ohjaa asiakkaan tarvittaessa eteenpäin jatkotutkimuksiin tai hoitoihin.

13-25 vuotiaille nuorille - Etsivä nuorisotyö
Erityisnuorisotyöntekijöiden keskeisin työmuoto on etsivä nuorisotyö, joka sisältää esimerkiksi alueen oirehtivien nuorten tunnistamista, etsimistä sekä elämäntilanteiden selvittelyä. Varsinainen kohderyhmä työssä on palvelu- ja auttamisverkoston ulkopuolella olevat nuoret. Erityisnuorisotyöntekijöiden työhön kuuluvat myös erilaisten nuorten pienryhmätoiminnat, nuorten elämäntilantilanteiden kartoitus moniammatillisissa tiimeissä sekä kriisitilanteissa olevien nuorten ja heidän perheidensä välisen vuorovaikutuksen tukeminen.
Yhteystiedot

16-29 vuotiaille - Tukeva työvalmennussäätiö
Tukeva-työvalmennussäätiöllä on Kuopiossa nuorille suunnattuja palveluita, mm. Starttipaja, joka on kohdennettu16-29-vuotiaille kuopiolaisille nuorille, jotka tarvitsevat valmennusta koulutus- ja työmarkkina-asemansa parantamiseksi. Starttipaja tarjoaa toiminnallista starttivalmennusta nuoren yksilölliset tarpeet huomioiden. Etsivä nuorisotyö on puolestaan valtakunnallista Opetusministeriön rahoittamaa toimintaa, jota Tukeva toteuttaa Kuopion lisäksi Siilinjärvellä ja Maaningalla. Etsivä nuorisotyö on 15–29-vuotiaiden nuorten kanssa tehtävää yhteistyötä. Työskentelyn aikana keskitytään selvittämään nuoren elämäntilannetta ja tulevaisuuden suunnitelmia. Tarvittaessa nuoren verkostoon kootaan yhteistyökumppaneita esim. TE - toimisto, sosiaalityö, oppilaitokset, järjestöt, terveyteen liittyvät palvelut ja yleensäkin palvelut, joista nuori hyötyisi.
Yhteystiedot 
 
Tarvittaessa voit itse hakeutua tai sinut ohjataan esimerkiksi nuorten vastaanotolle Sihtiin. Voit saada tilanteessasi apua myös jostain seuraavista: Kuopion Seudun Päihdepalvelusäätiö, nuorten tiimi, Nuorten mielenterveysyksikkö, Nuorisopsykiatrian poliklinikka, Kuopion Kriisikeskus tai Kuopion psykiatrian keskus - KPK

Kuva: Vicente Serra